Taitelijan näkemys viikinkilaivasta
14.10.2020terva, historia, viikingit, neandertalit, tervahauta

Terva, viikingit ja nean­der­ta­li­nih­mi­nen

200 000 vuotta tervaa

Re­nes­sans­sia­jan hit­ti­tek­no­lo­gia

Vuonna 1564 Ruotsia hallitsi Erik XIV. Hänen velipuolensa Juhanan aika Suomen herttuana oli päättynyt edellisenä vuonna. Seitsenvuotinen sota Itämeren herruudesta riehui toista vuottaan. Silloisen Ruotsin alueen päävientituote oli terva.


Tervasta oli saanut suvulleen nimen myös Lauri (Lars) Kolari, joka merkittiin samaisena vuonna uudisasukkaaksi Koliman kylään, nykyisen Pihtiputaan alueelle. Kolari tulee ruotsin sanasta kolare. Se tarkoittaa miilunpolttajaa. Lauri oli siis tervantekijöiden sukua.


Noihin aikoihin ei ollut mitenkään tavatonta kohdata tervantekijää. Terva oli ollut yksi Ruotsin päävientituotteista jo ainakin 1300-luvulta asti. Sitä vietiin etenkin Englannin laivaston tarpeisiin. Tervalla käsiteltiin rungot, mastot, purjeet ja köydet, sekä muita varusteita vettä kestäviksi.


Lauri on tuntemamme Kolarien sukuketjun kantaisä. Leppävirran sukuhaaraa, jos tarkemmin halutaan mainita. Laurista eteenpäin tiedämme hyvinkin paljon, ainakin verrattuna häntä edeltäviin Kolareihin. Tiedot tervanpoltosta taitona ulottuvat kuitenkin pidemmälle kuin kirkonkirjat.

Rau­ta­kausi ja viikingit

Tervan hyödyntäminen eri materiaalien suojaamiseen, tiivistämiseen ja tilkitsemiseen oli välttämätöntä jo viikinkien aikaan.


Ruotsalainen tutkija Andreas Hennius on tutkinut viikinkiaikaisia tervakuoppia Uplannin alueella Ruotsissa. Löydetyt tervahaudat on ajoitettu rautakauteen, vuosille 100-400. Viikingit käyttivät suurien tervamäärien tuottamiseen soveltuvaa trattimaista hautaa. Tässä hautatyypissä tervaa ei valuteta rännillä tynnyriin, vaan terva valuu säiliöön haudan keskellä sijaitsevan kuopan pohjalle. Erona rännihautaan on se, että tervasäiliö pitää kaivaa esiin.


Tutkija Hennius on kuvaillut valmistusmääriä viikinkien tervahaudoissa 700-luvulta lähtien jopa teollisiksi. Valtavissa haudoissa tuotettiin mäntypilkkeistä yhdellä poltolla jopa 200-300 litraa tervaa. Hennius on päätellyt, että tervan valmistus tässä mittakaavassa on ollut yksi olennaisista viikinkien valloitusretket - ja koko viikinkiajan! - mahdollistaneista tekijöistä.

Valtavissa haudoissa tuotettiin mäntypilkkeistä yhdellä poltolla jopa 200-300 litraa tervaa.

Nean­der­ta­lien tuo­te­ke­hi­tys­put­ki

Vaikka viikingit tuottivat tervaansa paljon ja tarmokkaasti, he eivät suinkaan tervan tekemistä keksineet. Tervan syntyajat ovat huomattavasti pidemmällä, viimeisimmän jääkauden takana.


Nykyinen ihmislajimme asettui Eurooppaan 46 000 vuotta sitten. Täällä he kohtasivat raskasrakenteisia luola-asujia, neandertalinihmisiä. Primitiivisestä maineestaan huolimatta neandertalit olivat yllättävän monitaitoisia. Yksi taidoista oli tervan tekeminen koivun tuohesta. Menetelmä, vaikkakin myöhempiä pienimuotoisempi, oli periaatteessa sama kuin nykyäänkin: puun kuumentaminen hapettomassa tilassa. Materiaalina vain käytettiin koivun tuohta pihkaisten mäntyjen sijaan. Neandertalin ihminen käytti tervaa liimana, esimerkiksi kivityökalujen kädensijoissa ja nuolenkärkien kiinnityksessä. 


Taito ei ollut millään tapaa uusi silloin, kun esi-isämme kohtasivat neandertalit. Neandertalien menetelmä jätti jälkeensä tervakuulia, joita on löydetty Italiasta, Saksasta ja useasta muusta Euroopan maasta, ajoittuen aina 200 000 vuoden taakse. Nämä jäljet ovat varhaisimmat merkit tervan tekemisestä. 


Vuosituhansien yhteiselon jälkeen neandertalit jäivät paitsioon n. 30 000 vuotta sitten. Laji hävisi, yhdistyen nykyihmiseen. Tervanteko jatkui. 

Neandertalin ihminen käytti tervaa liimana, esimerkiksi kivityökalujen kädensijoissa ja nuolenkärkien kiinnityksessä.

Takaisin Kolarien kan­tai­sään

Ihmislaji asettui maanviljelyksen kehittymisen myötä aloilleen. Kaikkien ei tarvinnut panostaa ravinnon hankkimiseen ja ammatit alkoivat eriytyä. Joku porukasta oli hieman muita kärkkäämpi taikomaan puusta monikäyttöistä uutetta – ehkä muuten vain piti oleskelusta tervan tuoksussa metsän reunalla. Hänestä tuli porukan paikallinen kolari, jonka puoleen käännyttiin kun tervalle oli tarvetta: puhdistukseen, purjeisiin, köysiin, nahan käsittelyyn, katoille, kalaverkkoihin. Terva auttoi kuulemma vaivaan jos toiseenkin.


Tätä jatkui jokunen tovi. Sukupolvi toisensa jälkeen täytti tynnyreitä aina vientiin asti. Kunnes jälleen saavutamme Lauri Kolarin, tepastelemassa kohti Koliman kylää, 200 000 vuoden kehityksen huipentumana. 


Lauri olisi historiallisista taustajoukoistaan varmaankin hämmentynyt. Tai välittömästi häätämässä tervasudilla hullua loitommalle.


Tervantuotannon huippuvuosi Ruotsin alueella oli vuonna 1863. Silloin tervaa tuotettiin 227 000 tynnyrillistä. Puualusten kauden päättyessä myös tervan tarve vähentyi. Menetelmien kehittyminen ei myöskään suosinut enää tervahautoja. Suomessa ei poltettu tervaa enää vuoden 1930 jälkeen. 


Terva ei ole kuitenkaan kadonnut. Kun seuraavan kerran nappaat myymälän hyllyltä tervashampoon, voit luoda ajatuksen Laurille, viikingeille ja Britannian menneelle merimahdille. Ehkä jokin myös värähtää siinä osassa DNA:ta, joka sinussakin todennäköisesti on neandertalinihmistä.

Juha Kolari

Juha Kolari

Kirjoittaja on Kolarien sukuseuran julkaisun Suku-Miilun toimittaja ja sukuseuran hallituksen jäsen.